pellepeitonalla.jpgPellen puuhia

Pelle on tällä välin ehtinyt jo ihastua uuteen naapurin kissaan, joka mitä ilmeisimmin on naaras. Harva se yö isokokoiset, komeat kissat istuvat nenäkkäin puutarhassa.  Tappelusta ei ole tietoakaan, ja Pelle käyttäytyy hyvin kohteliaasti eikä isottele ollenkaan niinkuin naapurin kollikissalle. Mutta toisinaan maittaa kotona oleminenkin, ihmisten kanssa seurusteleminen ja makoisat unet milloin missäkin, kuten allaolevista kuvista näkyy. Pelle on leikattu kissa, ja vetoankin kaikkiin kissanomistajiin, että huolehtisivat tästä asiasta jokaisen kissansa kohdalla. Metsään ja ulkorakennusten alle syntyviä poikasia on aivan tarpeeksi, ja kärsimys emolle sekä pennuille turhaa - kissa ei pärjää Suomen talvessa ulkona, vaan tarvitsee kuivan ja lämpimän suojan sekä ruokaa säännöllisesti.  Raikasta, puhdasta vettä pitää olla aina tarjolla sellaisessa paikassa, jossa kissa voi rauhassa ruokailla. Maito ei ole kissan ravintoa muuta kuin poikkeustapauksissa ja silloinkin vain väliaikaisesti. Vastuullinen kissanomistaja ymmärtää saaneensa suuren ilon, kun voi viettää aikaansa hauskan ja kauniin eläimen kanssa ja huolehtii lemmikistään kunnolla. Kissa tarvitsee seuraa ja tekemistä, eikä sitä saa jättää pitkiksi ajoiksi ulos tai kotiin yksinään.

Pellen puuhia - lähinnä erilaisia nukkuma-asentoja -  kotona seuraavissa kuvissa.

 

pelletuolinselkanojalla.jpg

 

tassutristissa.jpg


pellelattialla.jpg