Tontti saaristosta?Tonttimme ei ole aivan rannassa vaan kylällä, Björköbyn keskustasta hiukan syrjässä. Lähellä koulua kumminkin ja tie menee vajaan sadan metrin päästä eli pistotietä joutuisi rakentamaan ehkä vähemmänkin kuin 50 m tontille. Myisimme suuresta 8500 neliön tontistamme omakotitalon tai vaikka kahdenkin rakentamiseen sopivan määräalan, joka sitten lohkottaisiin tietysti. Meidän vanha talomme on lähellä tontin toista reunaa, ja ajattelimme pitää itsellämme vähintään 3000 neliötä. Tontilla on iso Rogen moreeni, siis kalliomäkeä muistuttava muodostelma, kuusimetsää ja koivikkoa sekä tasaisempaa peltoaluetta. Tontti muodostuu siten, että myisimme osan kuusimetsänreunaa ja suuren osan tasaisempaa peltoa. Meidän ajotiemme menee eri reittiä joten jokainen voisi rakentaa omaa rauhaa kunnioittavan tien taloonsa. Peltoala on kuivaa ja siihen on helpompaa rakentaa kuin meidän kivikasamme päälle. Tontti sijaitsee Svedjehamnista eli huvivenesatamasta vähän alle kahden kilometrin päässä. Laskeskelimme, että veneelle hujauttaa pyörällä alle 10 minuutissa, tai sitten kylän yhteiseen uimapaikkaan, joka on myös satamassa. Jos tulee kylän asukkaaksi, saa tontin mukana manttaalioikeuksia eli oikeudet kalastamiseen, jakokunnan alueen saariin(saa laittaa kesämökin, muuten ei saisi), venepaikkaan jakokunnan alueella ja mahdollisuuden rakentaa rantavajan. Lisäksi voi olla mahdollista saada oikeudet merestä nousevaan yhteiseen jakokunnan maaomaisuuteen ja kylän sorakuoppaan....ja osuuskauppa ym. muuta pientä bisnestä ovat kyläläisten omaisuutta. Hinnasta voi aina neuvotella, se varmaankin riippuu tontin suuruudesta, luulisin. Itse maksoimme tontista sen verran, että toivoisimme saavamme saman hinnan neliöltä + omat lohkomiskulumme eli siinä 4 - 5 euroa neliö. Ajatuksena olisi, että jos saisimme tontille perheen, joka rakentaisi suunnilleen samoihin aikoihin kuin mekin, olisi halvempaa teettää monia töitä kuten maansiirtotyöt ja tienteot. Kaivinkoneen + kuljettajan lähteminen liikkeelle kun jo maksaa erikseen. Saisimme Norra Vallgrundin satamasta ruoppausmaata ilmaiseksi, vain kuljetuskustannuksilla, ja olisi merkittävä etu, jos tietäisimme ensi kesänä, kuinka paljon maata tarvitaan. Kuljetukset hoituisivat edullisemmin. Lisäksi lähellä on saha, jossa voi sahauttaa rakennuspuuta, ja kylällä siis se oma sorakuoppa, josta saa tientekotarpeet. Mustasaaren kunta on sitoutunut toimittamaan vesijohdon tontille alle 1000 euron hintaan, siis vesipostina. Minusta hinta ei ole paha. Lisäksi jätevesiratkaisuja voitaisiin pohtia, jos rakentaminen sujuisi osittain yhtäaikaa. Me aiomme ruveta tekemään tontilla ainakin raivaustöitä ja suunnittelua nyt keväällä.
|